sunnuntai 30. elokuuta 2009

Ei ole valmiita..

..neuleita, niinpä ajattelin vilauttaa juuri järjestelemääni lipastonlaatikkoa, jossa säilytän neuletarvikkeita yms. Kerran aikaisemmin olen näyttänyt pyöröpuikkojen säilyttämislaatikkoa, ko. laatikko sai nyt uuden merkityksen ja sinne sujahti mm. nappeja ja kool-aideja.

Pari vuotta sitten ompelemani puikkopussitkin ovat vielä käytössä, joskin nykyisin käytän enemmän KnitPron puikkoja, joihin olen ollut todella tyytyväinen. Virkkuukoukut, pyörö- ja sukkapuikot saivat kaikki oman korinsa, yritän säilyttää myös niiden alkuperäispakkauksia, joissa on kokomerkinnät, mutta usein ne tahtovat kadota. Yhteen koriin majoittuivat sakset, silmukkamerkit, mittanauhat yms. Paljon liikkeenteessä viihtyvä delfiini löysi tiensä hetkellisesti laatikkoon (sekin on yksi hauskimpia ja hyödyllisimpiä hankintoja, joita on tullut neulemanian aikana tehtyä). Laatikosta löytyvät myös digitaalivaaka ja kerijälaitteeni (suurimman osan kerin kyllä töissä sähkökerijällä).

Olkoon kuva täällä blogissa todistusaineistona, josta voin laatikon sotkeentuessa tarkistaa alkuperäisen järjestyksen. :D

ps. Kovasti olen yrittänyt neuloa vanhoja keskeneräisyyksiä taas kerran pois, mutta hitaasti etenevät :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti